27.9.2020 Vähän on uutisten päivittäminen jäänyt vähälle, kun on ollut pentu-puuhia... Mutta, Nuuskis ja Jonna suorittivat käyttäytymiskokeen (BH) Kankaanpäässä. Huippua!

2.9.2020 Pennut syntyivät! 2 ruskeaa narttua ja 5 ruskeaa urosta. Vaikka röntgen väitti muuta..

27.8.2020 Käytiin röntgenissä. Kuvissa näkyi kuusi pientä koiranpentua.

15.8.2020 Rally-toko kisat Haukkuvaara. Tuomari Maria Riski. 94/100 pistettä. Jäätiin taas pisteen päähän valion arvoon oikeuttavasta tuloksesta! Argh! Kesken radan Pirreä alkoi kutittaa, jolloin yksi kyltti piti uusia kun koira istua täräytti kesken tehtävän rapsuttelemaan itseään. Muutoin pisteet olisivat riittäneet yli 95 pisteen. Harmittaa.

8.8.2020 Rally-Tokon piirinmestaruuskisat. Tuomari Tytti Lintenhofer. Pitkästä aikaa Pirren kanssa kisoihin. Ei oltu treenattukaan moneen kuukauteen. Hyvin se muisti. Itse vähän huonommin. 95 pistettä jäi oman mokani takia saamatta. En uusinut peruutusta. Joten 88 pistettä tällä kertaa.

6.8.2020 Jäynä ja Kiia kisasivat Lempäälässä agilityradalta nollan ja sijoitus 1. Mahtavaa!

31.7.2020 Giti on ultrattu tiineeksi. Pentujen odotetaan syntyvän viikolla 36.

Ylläoleva kuva:

Tiia Tahvanainen Photography / www.tiiatahvanainen.com

4.7.2020 Giti on astutettu. Varmistellaan kolmisen viikon päästä tiineyttä ultralla.

22.6.2020. Giti aloitti juoksut. Heat is on! :) Nyt odotellaan treffi-päivää.


10.6.2020 Giti kävi silmätarkastuksessa Huiskuhännässä. Silmät terveet. Eläinlääkärinä Sanna Elfving.

2.6.2020 Laukaan Koiraharrastajat palkitsi vuoden 2019 koirakoita. Giti oli vuoden 2019 agilitytulokas ja vuoden rally-tokotulokas kisassa tultiin 2. sijalle

2.6.2020 Agility kisat, Jyväskylä. Tuomarina Anne Savioja. Pitkästä aikaa kisaamaan Gitin kanssa. Kaksi hyppyrataa ja yksi agilityrata. Ensimmäiseltä hyppäriltä vitonen, yksi rima tuli alas. Sijoitus 2. Toisella hyppärillä koira pääsi karkaamaan väärälle esteelle, siitä hylätty. Agility rata oli kyllä sellasta kuraa, että. Kepit ei meinanneet millään mennä loppuun asti. Kolmannella kerralla vasta. Siitä sitten koira vissiin kuumui ja sitten alkoi rimojakin lennellä. Saatiin yli 30 virhepistettä, mutta silti sijoituttiin kolmanneksi. Radat oli kivoja ja täysin tehtävissä.

Suomen bordercollie ja australiankelpie rotuyhdistys palkitsi vuoden parhaita koiria eri kategorioissa. Nuuskis voitti niistä kaksi! Giti sijoittui toiseksi Rally-tokoalokas kisassa.

Vuoden 2019 Rally-toko koira: 1. Magical Glow`s Air Bubble "Nuuskis"

Vuoden 2019 Agilitytulokas: 1. Magical GloW`s Air Bubble "Nuuskis"

Vuoden 2019 Rally-tokoalokas: 2. Magical Glow`s Airmail "Giti"

8.2.2020 2 luokan Agility kilpailut, Tampere. Tuomarina Johanna Nyberg (agility radat) ja Jouni Kautto (hyppyrata)

Hilpastiin Gitin kansa Tampereella kolme rataa. A-agilityradalta puomin alastulolta tuli viisi virhepistettä, mutta sijoituttiin 1. B-agilityradalla 15 virhepistettä, se riitti 3. sijaan. Hyppyradalla juostiin sitten VOITTO NOLLA ja LUVA. Hieno kisa-lauantai. Giti on kehittynyt agilityssä ihan hurjasti lyhyessä ajassa. Se myös antaa paljon armoa ohjaajalle, joka välillä töpeksii.

26.1.2020 Rally-toko kisat, Jyväskylä. Tuomari Maria Riski

Pirrelle mestariluokasta 93/100 pistettä. Eli vähän jäätiin taas valionarvoon oikeuttavasta tuloksesta. Yli 95 pisteen tuloksia pitäisi saada haalittua kasaan vielä kaksi. Kylläpä hivuttelee.

Lahti R 19.1.2020 Jäynä ROP c/o Aino Vakkilainen

Huikea vuoden 2020 alku!

19.1.2020 Agility kisat Tampere. Tuomarina Tommi Raita-Aho.

Giti starttari kolmessa lähdössä 2-luokassa. C-hyppyradalta 15 vp ja sijoitus 3. Oli alkuun vähän vauhtia ja roiskautteli hyppyjä aika pitkäksi ja muutama rima tuli alas. B-Agilityradalla saatiin jo hommaa vähän hanskaan ja sieltä puomilta 5 vp ja sijoitus 1. Viimeisenä A-agilityrata ja sieltä puhtaalla nollalla maaliin! Sijoitus 2. Aika mahtavaa, oltiin joka radalla palkintopallilla. Radat oli aika kinkkisä ja pitkiä (yli 200m) näin agilityharrastelijan näkökulmasta, mutta selvittiin.


19.1.2020 Lahden käyttökoirien talvinäyttely. Tuomari: Kati Taipale.

Jäynä (Magical Glow`s Air Strike) Avk1, Eri, SA,PU1, SERT, ROP.


18.1.2020 Kisattiin SBCAK:n rotumestaruuksista rally-tokossa Jyväskylässä. Tuomarina Fiia-Maria Kivioja.

Pirre (Didaktic`s Email) ja Nuuskis (Magical Glow`s Air Bubble) osallistuivat molemmat mestariluokkaan. Ja Nuuskis vei rotumestaruuden hienosti pistein 98/100 ja 1. sija. Äitinsä sijoittuessa toiseksi pistein 94/100. Joten Nuuskiksesta siis Australiankelpieiden rally-tokon rotumestari vuosimallia 2020!